Vuonna 1995 käynnistyi Veikko Lavin pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen. Hän oli pitkään halunnut levyttää oman idolinsa, Rafael "Rafu" Ramstedtin kupletteja kokonaisen levyllisen. Pitkäaikainen "hovisäestäjä" Pertti Husu kertoi, että heidän ajellessa keikkapaikoille, Vepalla oli tapana laulella ulkoa näitä mieleisiään kupletteja. Kun sitten tultiin keikkapaikalle, niin Vepa kaivoi sanat esiin ja alkoi teksteistä laulamaan omia säveltämiään ja sanoittamiaan lauluja.
Lavi kysy levyttämisen mahdollisuutta SBC Studiolta, olihan Saksa Brothers säestänyt Vepaa useita kertoja 70- ja 80 -luvuilla. Puolustusvoimien ylikapellimestari Harri Saksa teki sovitukset komppiryhmää varten ja näin kesällä 1995 päästiin aloittamaan lauluosuuksien äänittämistä SBC Studion Kouvolan studiossa. Vepa oli hyvin toiveikas hankkeen suhteen, joka ilmenee hänen 11.5.1995 kirjeestään:

Veljeksistä Arto kävi taiteilijan hakemassa varta vasten Haminasta studioon. Vepan vointi oli kuitenkin jo heikentynyt niin paljon, että yhdellä kerralla saatiin vain yksi tai kaksi laulua kohtuullisesti tallennettua.
Välillä pitkienkin taukojen jälkeen projektia jatkettiin. Pari viikkoa ennen Vepan poismenoa hän oli vielä studiossa laulamassa "Lähtövalssia". Nuo Usko Kempin säveltämän ja sanoittaman laulun sanat jäivät hänen viimeisiksi levyttämikseen säveliksi.
Koko hanke hautautui Vepan mukana. Kun Vepa syntymän 100 vuotispäivä lähestyi, löytyi kuin sattumasta vanha kelanauha varastosta. Tuon 16 vuoden aikana äänitystekniikka oli muuttunut analogisesta kelanauhasta kokonaan digitaaliseksi ja Reijo päätti tutkia, mitä vanhalta nauhalta löytyisi. Näin kaikki soitetut ja lauletut raidat siirrettiin tietokoneelle ja melko suuren työmäärän sekä lisäsoittojen jälkeen "Lähtövalssi" oli valmis. Se julkaistiin Veikon nimipäivänä 9.1.2012. Koko levy julkaistiin Veikko Lavin syntymäpäivänä 23.4.2012.
Samana vuonna Hamina Tattoo halusi juhlistaa Vepaa juhlavuoden kunniaksi konsertilla ja SBC Studio/Reijo Saksa ryhtyi konsertin tuottajaksi.

Haminan Tervasaari täyttyi yleisöstä kun Marita Taavitsainen, Erkki Liikanen, Pelle Miljoona, Jukka Hallikainen, Puhekupla -orkesteri sekä kapellimestari Jussi Saksan suuri juhlaorkesteri esittivät Veikko Lavin lauluja vuosien varrelta.


Kuuntele Spotifystä tai muista suoratoistopalveluista:
https://open.spotify.com/embed/album/1GPZGEATcpyL9xy2HZuces?utm_source=generator